Meille tuli siis loppukesästä kissanpentu nimeltä Sulo. Olin tiedottanut puskaradiossa että meillä olisi tarvetta punaiselle poikapennulle, ja muutaman viikon kuluttua tuli puhelu että Pirkkalassa olisi sellainen. Sulo tuotiin meille työmatkalla. Pahvilaatikosta paljastui suloinen pelokas pentu, joka suunnisti sisällä suoraan sohvan alle ja siellä se pysytteli iltaan saakka.

Laitoin sille sitten tämmöisen korin ja sovittiin että kori on Sulon turvapaikka jossa se saa olla rauhassa. Siellä se viihtyi muutamana ensimmäisenä päivänä, mutta kori jäi sittemmin ilman käyttöä. Oltiin aika tarkkana muutenkin ettei pentua pidetty väkisin sylissä eikä väkisin lääpitty (oli kyllä vaikeaa pitää näppinsä erossa suloisesta pennusta), ettei se vaan alkaisi inhota sylissä oloa.
10-vuotias Sniku-kissamme oli aivan kauhuissaan uudesta tulokkaasta. Sylki ja sähisi sen nähdessään ja loukkaantuikin hiukan. Minulla oli aika houkutteleminen aina iltaisin että sain Snikun sisälle yöksi. Ja yöllä pidin huolen ettei pentu tullut sänkyyn nukkumaan, se oli vain Snikun oikeus. Vähitellen Sniku alkoi hyväksyä uuden tulokkaan.




Kun Sulo oli kotiutunut kunnolla eikä se enää ujostellut paikkoja tai meitä ihmisiä alkoi aikamoinen meno huushollissa. Kissanpennulla tuntui olevan virtaa vaikka muille jakaa, jatkuvasti se oli jossain pahanteossa. Aluksi Suloa vietiin ulos valjaissa, ja minä ihmettelin että kuinka koskaan voin tullaisen rääpäleen päästää vapaana ulos. Eihän se siellä pärjää mitenkään, ajattelin. J alkoi sitten viedä Suloa ulos ilman valjaita ja miten hienosti kaikki menikään. Sulo tuli aina kutsuttaessa luokse eikä muutenkaan lähtenyt pitkälle ihmisten luota. Ulkoilun myötä tilanne sisälläkin rauhottui kummasti eikä Sulo enää jaksanut tehdä kepposia sisällä niin paljoa.



Toista kertaa puussa. Alastulo ei vielä tässävaiheessa onnistunut ilman apua.


Ankkojen kanssa samassa aitauksessa.


Pellon reunassa.

Sulo on aivan älyttömän rohkea kissa. Se uskaltaa esimerkiksi roikkua hevosen hännässä ja muuta yhtä järkevää. Kun se on yksin ulkona niin sillä on jotain tolkkua touhuissa (ikkunasta tarkkailtuna), mutta jos me ihmiset ollaan mukana niin se heittäytyy välillä aivan holtittomaksi eikä varo mitään.

Kun se oli ollut meillä muutaman viikon, eikä Sniku voinut sietää sitä ja sitten se vielä teki kaikkia pahojaankin sisällä, kaduin jo koko kissanpennun ottamista. Mutta ei mennyt kovinkaan montaa viikkoa eteenpäin kun olin jo aivan myyty enkä olisi Suloa antanut pois mistään hinnasta.
Voi että, se on sitten ihana kissa! Ja aina järjestää kaikenlaista hauskaa ohjelmaa meille ihmisille.


Snikukin oppi tykkäämään Sulosta.

Aamulla Sulo on mukana alpakoiden ulosviennissä. Välillä alpakat saa hepuleita kun kesken tarhamatkan kissanpentu hyökkää jonkun kinoksen takaa. Vien alpakoille heinää ikea-kassissa ja koska kassi on paluumatkalla tyhjä, voi siellä helposti matkustaa kissa takaisin tallille.



"Voitte seurata minua!"










Ulkona on hiukan hienommat lelutkin kuin sisällä. Jostain on löytynyt jäätynyt päästäinen. Sulo tuskin on vielä saanut saalista itse.

Ennen joulua Sulo leikattiin. Sulolla oli "näkyvissä" vain toinen kives, joten kunnaneläinlääkäri ei kiireissään edes huolinut pallipuoli-Suloa vastaanotolleen leikattavaksi. Menimme sitten uuteen paikkaan Elovainiolle ja siellä olikin ihan kiva paikka, varmasti käytämme sitä jatkossakin. Toinen kives oli jossakin nivuskanavassa ja eläinlääkäri sai senkin hyvin pois.

Sulo leikkauksen jälkeen eläinlääkärin heräämössä lämpöpeittojen välissä.

"Joka ei ole kokenut kissan vilpitöntä kiintymystä, on jäänyt elämässään paljosta paitsi."
-uusi Joenkulmalainen sanalasku-