Aivan mahtava kirpparilöytö!

Perheenemännille kaupungissa ja maalla. Täydellinen käsikirja perhetalouden kaikilla aloilla. Kirjoittanut Mathilda Langlet vuonna 1885. Tämä on kylläkin 2000 vuonna painettu näköispainos.
1384 sivua täyttä asiaa.

Luin kirpparilla vähän johdantoa ja luulin ostavani naisen kirjoittaman sovinismin käsikirjan perheenemännän velvollisuuksista. Mutta tarkemmin näihin tutustuttuani olen aivan ihastunut. Siis täältä löytyy aivan kaikki, eläinten hoidosta kodin siivuokseen, käsitöistä palkollisten oikeaan kohteluun, lastenkasvatus, puutarhan hoito, suovankeittäminen, kynttelintekeminen, säilöminen jne.
Siis tämä kirjan kielikin on niin ihanaa
"Kauneudenaisti on perheenemännälle niin tärkeä, että sen kehittäminen on todellinen velvollisuus"
"Esiliina suojelee hametta, ja onhan se niin huokea ottaa päällensä sekä riisua pois, ja ennemmin ei yhtään reunusteita, kuin että ne tarttuvat kiinni ovihin ja nauloihin; ennen tukka sileänä, kuin että sen järjestäminen veisi niin paljon aikaa, ett'ei sitä ennättäisi aamulla tehdä; ennen - niin, ennen avojaloin kuin linttaanmenneissä syylingeissä! Sellaiset pitää ainaiseksi karkoittaman kodistansa. Jos tullaan johonkin perheeseen, jossa kaikki muu on "kuin silitettyä", mutta emäntä tai hänen palvelijattarensa esiintyy linttaanmenneissä kengissä, tullaan välttämättä epäilemään satunnaista "siivoamista", joka seuraavana päivänä on muuttunut mitä hirveämmäksi epäjärjestykseksi."

Entäpä nämä ruokaohjeet:
Vohlasta valmistettua hakkeluslihaa
Keitettyä liikiötä
Äikeäkastia tai remolaatikastia
Samppinjosojaa

Ja tästä olen hyvin otettu, että kirjassa on omat kappaleet Eläinrääkkäys ja Eläinrääkkäys keittiössä
"Eläinrääkkäys keittiössä ,
joka on niin hirmuista ja kauheata, että kaikkinainen puhe eläinleikkelemisistä ja muista on ikäänkuin pilkantekoa, niin kauan kuin joka päivä ja hetki harjoitetaan mitä julminta eläinleikkelemistä tuntehikkaimpienkin naisten keittiöissä."
Onneksi tässä puhutaan vain ankeriaiden ja kalojen elävältä nylkemisestä...
"Ja eläin - miettikäämme sitä, -eläin ei voi valittaa, ei voi antaa meille käsitystäkään kärsimisistänsä; muutamilla eläimillä ei ole vaikeroimisen kykyäkään kärsiessänsä. Voi näitä mykkiä raukkoja! Voi, näitä sydäntä vihlovia eläinten huokauksia! Koskahan ihminen tulee armeliaaksi kanssaluoduillensa olennoille? Koskahan se aika tulee, jolloin pidetään häpeällisenä sellaisten rääkkäämistä, jotka eivät voi puollustaa itseänsä?
Valitettavasti se aika ei ole vieläkään koittanut, vaikka aikaa kirjan kirjoittamisesta on kulunut yli 120 vuotta. No ehkä jotain parannusta on sentään tullut, mutta suurimmassa osassa maailmaa on eläinsuojelu kyllä vieläkin ehkä jopa alemmalla tasolla kuin Suomessa 1800-luvulla.

Ehkä laittelen vielä jatkossakin tänne tuolta kirjasta otteita, ainakin eläinten sairauksista ja niiden hoito-ohjeista...