Se kehruukurssin toinen kerta oli viimeviikon lauantaina. Kehräsin pellavaa ensimmäistä kertaa. Ei se ollut niin kivaa kuin villan kehruu, mutta ihan kivaa kumminkin. Nyt voin tehdä pellavaisia erikoislankoja somisteeksi käsitöihin. Ja olisi se kiva mennä vielä kudontakurssillekkin, jotta voisi kutoa vaikkapa pellavaliinoja. Ehkä ensi syksynä. Koulussa meillä oli muutama kurssi kudontaa (olen siis vaatetusalan artesaani ja kävin koulun Ikaalisissa), mutta en minä silti osaisi edes loimea laittaa puihin enää.
Kurssilla selvisi että ne meidän vintiltä löytyneen pellavat ovat ihan käyttökelpoisia. Opettajalla oli tähän vanha sanontakin, "Villasta tulee pitkässä säilytyksessä multaa, mutta pellavasta tulee kultaa." Muutenkin opettaja oli aivan ihana perinteitä vaaliva vanhan kansan ihminen, vaikkka iältään nuori. Ne mun pellavat täytyy vaan ensin häkilöidä, eli erottaa aivinat ja rohtimet toisistaan.

Häkilä
Tuommoinen esine täytyisi siis tehdä. Semmoista ei ole täältä nurkista löytynyt vaikka selkeesti täällä on pellavatouhuja harrastettu aikoinaan. Roha on löytynyt, sekin on piikikäs väline, mutta sillä otetaan pellavan siemenkodat irti varsista. Ja sitten tarvittaisiin vielä loukku ja lihta jos aikoisi alkaa itse pellavaa kasvattamaan ja käsittelemään.

Opettaja Outi-Leena Uotinen
Kokeilin tuota uudenaikaista halvassa hintaluokassa (noin 200 e) olevaa rukkia ja se ei ollut kyllä mikään kiva kokemus (tosin tuo oli opiston rukki ja sitä oli säilytetty vähän huonosti ja siitä puuttui se alkuperäinen kiristin, eli se ehkä vaikutti sen ominaisuuksiin). Eli jos uuden rukin hankkii, niin kyllä siihen on sitten se 500 vähintään sijotettava.


Kurssilaisia ja erilaisia rukkeja. Yksi kurssilaisista oli tullut Vantaalta, eli kursseista on tosiaan huutava pula.

Tuossa on nuo pitkät kuidut niitä aivinoita ja sitten tuo pöyheä kasa on rohdinta.