Kiitos kaikille lohduttavista kirjoituksista. Sinin laittama runo oli niin sopiva ja liikuttava että tein meille seinälle siitä tuommoisen taulun, tulostin A4:na ja kehykset täytyy vielä hankkia.

Mietin aluksi että sureeko Sniku kaverinsa kuolemaa, mutta ilmeisesti ei. Ehkä pikemminkin nauttii kun hän on nyt ainoa kissa talossa ja saa paljon huomiota. Annettiin silloin Snikun käydä haistamassa Jaffan ruumista ettei se turhaan etsisi sitä sitten. Hevosilla kuulemma ainakin suositellaan sitä. Jos on ollut kiinteitä laumasuhteita ja yksi kuolee, niin toiset hyväksyvät sen yhden puuttumisen sitten heti kun saavat itse todeta kaverin kuolleeksi. Muuten saattavat olla rauhattomia pitkäänkin.
On aika outoa nyt kun Jaffaa ei ole. Kokoajan siitä oli sellainen pieni huoli, ja aina kun se heräsi niin minä olin jo jotain ruokaa tuputtamassa. Muikkuja se söi viimeisinä päivinään.

Kaunis Sniku leivinuunin päällä. Yleensä en pysty vieraiden kissoista sanomaan ulkoisin perustein kumpaa sukupuolta ne ovat, mutta Sniku on kyllä niin naisellinen kaikin puolin että mun mielestä siitä näkee helposti.