Jospa saisi näin kauniin sisustuselementin keittiöönkin...
Tuo nuori kääpiökochi alkoi munia ja oli pakko värkätä nopeasti joku pesä sille. Kori löytyi navetan seinästä, siinä oli kesällä kukkanen. Vähän ahdas, mutta kelpasi kanalle hyvin. Tuo munii niin pieniä munia että niistä voisi saada uuden myyntivaltin; puolikas muna. Joskus nimittäin johonkin leivontaohjeisiin tarvii vain puoli munaa ja muniahan on tosi vaikea puolittaa että saa tasaisesti keltuaista ja valkuaista. Tässä vastaus siihenkin probleemaan.


Oltiin sitten telkkarissa ja radiossa. Netissä on kanssa videota, kuvia ja tekstiä TUOLLA.
Siellä on alpakoilla väärät nimet, ne on varmaan katsottu mun päivittämättömiltä eläinsivuilta. Ne ovat tietenkin Yacco ja Yasmi (ei Santtu).



Mysli pitää artesaaniompelijan kiireisenä. Näin paljon on loimituksesta illalla jäljellä. Aamulla päälle on laitettu viltti, jonka päälle tuo fleeceloimi ja vielä kaulakappale. Kolmas loimi tänä talvena tossa kunnossa.
 Näin se homma etenee: Aluksi muutama reikä -> Teija korjaa. Sitten vähän enemmän reikiä -> Teija korjaa taas. Ja sitten tulee se ilta kun ei ole enää mitään korjattavaa -> Teija ostaa uuden loimen. En raaski enää ostaa mitään kalliita ulkoiluloimia kun ne rikotaan yhtä nopeasti kun noi fleeceloimetkin.
Fapsu ei ole syyllinen, sitä ei loimien nypläys kiinnosta. Mutta aasi kiusaa hevosta niin kauan että saa sen hermostumaan ja sitten on loimet riekaleina. Aasi on siis oppinut käyttämään hevosta apuna loimien riisumisessa. Loimettomina päivinä aasi ei härnää hevosta.


Kaksipäinen kana.
Tipu voi hyvin. Pian saattaa tulla kyllä ongelma kun äiti on kääpiö- ja lapsi jättirotua. Ei mahdu enää kohta kunnolla siiven alle.

Olen vähän kehräillyt Ansa-lampaan villaa. Kudonnassa tehdään kaulahuivia ja ajattelin kutoa huivini tuolla langalla.
Kaksi kaunista luonnonväriä... (lankojen alla on ennen joulua kudonnassa kutomani villashaali)


...eivaiskaan. Toinen vyyhti on pesty ja toinen pesemätön. Hiukan likaista villaa... ei toki paskaista, vaan niin rasvaista että siihen on jäänyt pölyä aivan mahdoton määrä. Ansa-lampaalla on vanhemmiten tullut joku outo häiriö että sen iho pukkaa lanoliinia aivan hirveästi villaan. Valkoista lammasta ei valkoiseksi uskoisi. Ja kun särkässä pölyää niiden aitaus niin mahdottomasti kesäkuivalla.

EN KOSKAAN pese villoja ennen kehruuta. Viimeisillä lammasmarkkinoilla joku stadilaiskehrääjä oli tuntenut olonsa vieraaksi, kun oli joutunut minun viereeni "perinnepuolelle". Luin myöhemmin netistä kuinka hän ei koskaan edes karstaa villaa, eikä ainakaan likaista. Tilaa netistä valmiita kalliita topseja kehruuseen. Ja oli tuntenut olonsa vieraaksi sitten kun tämmöinen maalainen veti pussista haisevia villoja karstaukseen ja siitä edelleen Pinsiöläiseen perinnerukkiin.
Mulle heräsi siitä paljon ajatuksia jälkeenpäin. Oon luullut että koska käsinkehrääjiä on kuitenkin niin vähän suomessa tällähetkellä, että automaattisesti sitä on täysin samalla aaltopituudella jos harrastaa näinkin harvinaista perinnetaitoa. Mutta eihän se niin mene. Koska kehruu kasvattaa koko ajan suosiotaan alkaa tietenkin heti näkyä eri "koulukuntia".
Mulle on kehruussa kaikki kaikessa se, että saan jalostaa jonkun tuotteen alusta asti täysin itse. Ja teen itse joka ainoan työvaiheen ja tiedän minkä eläimen villaa on missäkin ja tunnen eläimen henkilökohtaisesti jne. Siksipä mua ei haittaa villojen likaisuuskaan, koska tiedän mitä se lika on ja villoista nenääni tulee vain hyvää eläimen tuoksua (eikä se ole p.skanhaju).
En kirveelläkään uhaten viitsisi tuhlata niitä työtunteja joita kehruu vaatii, ulkomailta tilattuun merinotopsiin.
Oletan esim merinotopsin syntyneen näin: Lammas syntyy, siltä silvotaan peräpää (Jos haluat tietää mitä tuo silpominen tarkoitaa katso linkki. Varoitus! Älä katso jos et halua nähdä eläinrääkkäystä. Mulesing). Lammas elää muutaman vuoden ja se keritään joitakin kertoja. Sitten se lastataan laivaan 100 000 muun lampaan kanssa ja viedään irakiin, jossa sen kärsimykset lopetetaan kaulasuonet auki vetämällä ja se päätyy ruokapöytään.
Sitten sen "ihanan pehmoiset villat" käsitellään ja pestään kaikenmaailman myrkyissä, jotta kaikki hajut ja rasvat saadaan pois. Ehkäpä se vielä vaikka värjätään kauniin väriseksi. Sitten se villa kiertää monia välikäsiä ja päätyy lopulta sievässä pussissa topsina suomalaiseen postilaatikkoon, ja maksaa maltaita.
Topsi= karstattu villapötkö

On se vähän eri kun saa mennä omaan navettaan ja hiki pinnassa tapella kieppuvan alpakan kanssa ja tuntien uurastuksen jälkeen saa pussillisen villaa.

Ja pienen  rönsyilyn jälkeen palataan aiheeseen Ansa-lampaan villat:
Lika lähti langasta fairyllä, ja lopputulos on aivan taivaallisen pehmeää. Ikävä sanoa, mutta se on pehmeämpää kuin yhdenkään meidän alpakan villa... Tai no, lampaan ja alpakan villa on erilailla pehmeää. Ilmeisesti se, että tuo villa on suorastaan uinut lanoliinissa, tekee siitä todella pehmeän. Mutta kaikkea lanoliinia ei saa ilman kemikaaleja pois, joten kun vein lankavyyhdit ulos pakkaseen niin se rasva jähmettyi ja langasta tuli rautalankaa. Ikävä ominaisuus kaulahuivissa...
Keitin sitten vettä ja laitoin villat kiehuvaan veteen ja sain aika suuren osan lanoliinista pois.

Loppu rasva saa jäädä, sehän vain hoitaa ihoa sitten valmiissa tuotteessa.