Kauhean kiirettä pitää ja kaikkea on tapahtunut.

Silloin passion-sunnuntaina eläintarhan ankkalammesta löytyi punakorvakilpikonna. Joku konnaansa kyllästynyt sen oli sinne kiikuttanut. Nyt olisi kilpikonna vailla kotia, kun ei se mahdu meidän konnien talvialtaaseen. Konna on hyvin kiltti (ei pure) ja naaras.

Punakorvakilpikonnia ei tarvitsisi myydä ollenkaan lemmikeiksi… ne ovat niin söpöjä pieninä, mutta kasvavat nopeasti ja vaativat paljon asiantuntevaa hoitoa. Siksi niitä hylätäänkin paljon, jopa suomen järviin. Talvesta ne eivät selviä, mutta kyllä ne kesän hengissä pysyvät järvessäkin.

Eli konna olisi ilman kotia!

Samana päivänä löytyi taikajoesta kylmettynyt oravanpoikanen. Kun se oli jonkun aikaa ollut lämmittelemässä minun piti siirtää se isompaan laatikkoon, mutta se olikin jo niin virkeä että karkasi tallin keittiöllä. Arvelin sen olevan kunnossa joten avasin vain oven joten orava poistui eläintarhan takapihalle puuhun.

<?xml:namespace prefix = o ns = "urn:schemas-microsoft-com:office:office" />

 

Rusakonpoika kuoli. En tiedä mikä sille tuli, se kasvoi hyvää vauhtia, ei ollut laiha ja edellisenä iltana se söi vielä hyvin ja oli pirteä. Aamulla se oli kuollut.

Jos rusakonpoikasia tulee jatkossa, annetaan samaa vuohenmaitoa kyllä, mutta sitten täytyy paremmin selvittää, mitä kasveja rusakko luonnossa syö, jos apila ja voikukanlehdet eivät olleet riittävän hyviä pelkästään. Tai sitten vapautetaan heti rusakko kun on varmistettu että se syö kiinteätä ruokaa.

 

Eläintarha sulkeutui! Koiranpennut lähtivät uusiin koteihin. Oli kiva taas luovuttaa koirat kun ihmisistä näki miten innoissaan he olivat uusista perheenjäsenistään. Salli matkusti Lempäälään perheeseen johon on myös -92 otettu koira Lasten Eläintarhasta. Selma lähti Turkuunpäin. Aina joihinkin koiriin kiintyy enemmän kuin toisiin, Salli olisi taas ollut minun näköiseni koira. Joka kesä ne ajatukset hiipivät jossain vaiheessa mieleen, jokohan näistä pennuista tulisi meille koira… Mutta vaikka meilläkin on elukoita paljon kotona, niin tuntuu että koira veisi silti hirveästi aikaa ja energiaa. Ja kun meillä on kissatkin, niin en voi heidän mielenrauhaansa järkyttää koiralla.

Salli

Selma

"Pidetäänhän yhteyttä, jookos."

Poneja lähti jo muutama talvihoitoon ja siat lähtivät teurastamolle. Sain siat ihanalle pikkuteurastamolle Vammalaan. Pienissä yksiköissä on aina se hyvä puoli että eläimiä keritään kohtelemaan yksilöllisesti. Ihan vain meidän sikoja varten tuli auto. Siinä autoa odotellessani kerkisin herkistelemään kun menin sikojen luokse ja tunsin huonoa omaatuntoa auton soittamisesta. Siat katselivat minua luottavaisin mielin ja käskin niitten olemaan rohkeita päivän koitoksissa. Ne tulivat uteliaina portille katsomaan että mikä iso auto heidän aitaukselleen ajoi. Ja ruokakuppien perässä kävelivät autoon rohkein ja luottavaisin mielin. Minua itketti kun auto lähti.
Nyt kun olen 15 vuotta ollut eläintarhalla niin on jännää tarkastella omia reaktioitaan, miten ne ovat muuttuneet. Silloin 18-vuotiaana oli tietysti kamalaa kun siat lähtivät tai eläimiä kuoli. Jossain vaiheessa tuli sellainen kylmettyminen ettei eläinten kuolemat paljoa hetkauttaneet, se muuttui normaaliksi. Siinä 25-vuotiaana oikein rääkkäsin itseäni ja katsoin aina kaikki eläinrääkkäysvideot netistä alusta loppuun kun ajattelin että minun pitää tietää kaikesta pahuudesta mitä ihmiset eläimille tekevät, jos jotenkin voisi sitten vaikuttaa.

Nyt yli kolmekymppisenä en voi katsoa enää videoita netistä ja itkeskelen paljon enemmän eläinten kuollessa. Ja kun nyt minä joudun olemaan se joka soittaa auton sioille, niin jotenkin kai omatunto soimaa siitä.

Eläintarhasta oli juttua aamulehdessä. Koiranpennuista ja sitten Paulasta, jonka valitsimme koko särkänniemen vuoden kesätyöntekijäksi! Se olikin historiassa ensimmäinen kerta kun valittu oli eläintarhasta, pienenä yksikkönä me jäädään tietysti aina vähän varjoon kun esim huvipuistossa työkentelee satoja kesätyöntekijöitä. Pieni hama oli toimittajalle käynyt kun luuli että kuninkuusravit olivat teivossa, mutta muuten juttu oli tosi kiva.

 

Jaffa ei parane.
Se on niin kipeän näköinen että pahaa tekee. Perjantaina soitin eläinlääkärille koska pelkäsin että se menee taas viikonloppuna huonommaksi. Ei saatu kuitenkaan aikaa kun vasta maanantaiksi. Kysyin olisiko mahdollista saada kipulääkettä viikonlopuksi kissalle, mutta kissalle ei kuulemma voi antaa kipulääkettä (en muista enää miksi). En ole tuollaistakaan kuullut ja kyllä Jaffa on kipulääkettä saanut muutamalta eläinlääkäriltä.

Nyt viikonloppuna Jaffa on käynyt ulkona muutaman kerran, mutta kyllä me sitä kokoajan vahditaan. Jos se meinaan nukahtaa johonkin ladon alle, niin se ei sieltä kovin äkkiä herää. Sisällä se makoileekin koko ajan. Sen silmistä voi nähdä että se on kipeä. Ne ei ole normaalisti auki kun se katselee, ja välillä näkyy vähän vilkkuluometkin.
En haluaisi että se huomenna rauhoitetaan, mutta varmaankin niin on pakko tehdä.
Ja sitten meidän pihassa pyörii irtokissa, iso harmaa. Mua sitten suututtaa. Yleensä nämä irtolaiset on leikkamattomia kolleja ja ne haastavat riitaa. Snikun se ajoi puuhun yksi päivä ja eilen illallakin pihasta kuului kauhea kissojen rääkyminen, Sniku oli oven takana ja toinen kissa ahdisteli sitä. Pelottaa ajatellakin mitä Jaffalle kävisi sen elinvoimaisen jättiläisen käsittelyssä. Ärsyttää kun omat kissat ei voi omassa pihassa ulkoilla turvallisesti. Ja heinäladon nurkalla haisee kissanpissa kun siellä on hiukan merkkailtu.

 

Sachsengold pupuistakin toinen tuli yli sieltä uudesta aitauksesta. Ilmeisesti se houkuttelee kanit hyppäämään häkistä ulos kun jokapuolella on verkkoa ja ne näkevät niin hyvin aitauksen ulkopuolisen elämän. No toin Sachsengoldit sitten jo kotiin ja totesin että ne ovat touhukkaita. Kokoajan ne tekevät jotain, ja ne juttelevat! Sellaista närkästynyttä murinaa kun kuulevat esim jyvien rapinaa tai salaatin repimisääniä. Ja sitten toinen astuu toista… Normaalia tyttöjen leikkiä ajattelin aluksi… Mutta astuminen jatkui ja ajattelin että onkohan niiden sukupuolia kertaakaan tarkastettu eläintarhalla. No mutta niillähän on paperit ja tatuoinnit ja ne on tulleet oikealta kaninkasvattajalta tyttöinä… No pikainen vilaus astuvan kanin jalkoväliin kertoi että siellä oli jo kiveksetkin. Eli sattuuhan niitä hamoja näköjään asiantuntijoillekkin. Kanien sukupuolet on niin hepreaa kun ne on pieniä. Välillä pystyy sanomaan varmaksi, välillä epäilee ja silti niistä välillä paljastuu jotain muuta kuin piti olla.
Toivottavasti ei nyt kuitenkaan tule poikasia, mutta pahoin pelkään että tulee.

 

Kengittäjä kävi laittamassa Fapsulle uudet kengät ja vuolemassa Myslin. Fapsun etukaviot murenivat joitakin viikkoja sitten, kun oli kuuma ja kostea ilma. Ne menivät ihan muutamassa päivässä, toisesta etusesta jouduinkin sitten irrottamaan kengän kun se heilui niin paljon. Etukaviot olivat aika pahat kengittää kuulemma, kun valkoviivan jälkeen ei ollut juuri mitään mihin naulat lyödä. Mutta taitava kengittäjä sai kengät kavioihin ja nyt alkaa meidän syysreenit ;)
Myslillä onkin nyt aika hyvät kaviot. Senkin etukaviot murenivat sivuilta silloin samaan aikaan kun Fapsunkin, mutta nyt kun ne vuoltiin, lähti kaikki huono aines pois. Ainoastaan toisen etusen ulkosyrjällä on vielä pieni kolo. Mysli oli aika nätisti vuolussa.
Myslin kanssa olen harjoitellut taas ohjasajoa. Tai oikeastaan suitsien toimintaa. Eli kävelen sen rinnalla ja käteni ovat niillä kohdin missä ne olisivat jos ratsastaisin. Se pysähtyy hyvin ja lähtee maiskutuksesta liikkeelle ja raviinkin hienosti välillä. Seuraavaksi otan käyttöön pitkät ajo-ohjat ja samat jutut toistuvat.

 

Alpakoitten kotiintuloa olen valmistellut. Pesin karsinan seinät ja kalkitsin seinät ja katon karsinasta. Tuli ihanan valkoinen kun kaikki sylkyjäljet lähtivät. Ulkotarha odottelee alpakoita jo, siellä on niin paljon syötävää, osa on tietysti kuivanut pystyyn, mutta kyllä nekin viimeistään lumihangesta törröttäessään maistuvat.

 

Käytiin Kiikanvuoressa etsimässä sieniä. Olin ollut ehkä viisi minuuttia auton ulkopuolella kun huomasin että joku ötökkä kävelee kädelläni. ÄÄÄK…HIRVIKÄRPÄNEN! En edes muistanut että semmoisiakin on metsässä tähänaikaan. Ja sitten kun sen ekan huomasin niin niitähän oli jo kymmenen selässä ja kainalossa siinä vaiheessa. Iljettäviä! Äkkiä autoon pakoon kun olimme nyppineet toisistamme ötökät. Ajettiin vähän pitemmälle. Ja pysähdyttiin pienelle aukealle ja pohdittiin että täällä ei varmaan ole niitä niin paljoa. Kun avasimme auton ovet, kuulimme kuinka hirvikärpäsiä kopsahteli auton kylkiin. Ovet kiinni nopeasti ja takaisin kotiin. Saahan niitä kanttarellejä toriltakin.

 

Oho, tulipas juttua!