Aamulla töihin lähtiessä huomasin kaatuneita työkaluja hallin seinustalla ja menin niitä nostamaan. Kauhukseni huomasin siinä olevan myös Jaffan vaaleita karvoja aikalailla ja verta muutama tippa. Kauhea järkytys iski koko kroppaan, hyvä ettei taju lähtenyt. Maassa oli kamppailun jälkiä ja samantien arvasin että nyt Jaffa on päässyt hengestään, koska se ei tullut tallihommiinkaan aamulla.
Töihin oli pakko lähteä mutta J jäi etsimään Jaffaa, tuloksetta.

Koko päivän oli järkäleen kokoinen kivi painamassa tuolla rinnan seutuvilla ja välillä oli pakko itkeä. Meidän rakas kissa, jonka saimme tuntea reilun kaksi vuotta! Itsesyytökset iskivät: "Miksi annoin sen jäädä yöksi ulos?" Ja mielessä pyöri kuvat kuinka kettu oli teloittanut sen ja vienyt pennuillensa ruokaa. Oliko Jaffa vielä hengissä kun sitä vietiin jne.

En pystynyt kertomaan uutista kenellekkään päivän aikana, sillä sen kertomista olisi seurannut niin suuri romahtaminen. Hain heinäkuormankin yksin, jotta sain pujahtaa matkalla kotiin katsomaan onko Jaffa palannut ehjänä. Ei ollut.
Työpäivän jälkeen kotiintulo oli aivan hirveä. Koko ajan vilkuilin pihassa kaikkia mahdollisia paikkoja mistä Jaffa yleensä tulee kun kuulee meidän tulevan kotiin. Kaikki paikat kolusin. Metsästä etsin ruumista, jota ei löytynyt.
Alettiin katselemaan jo apulasta kotia vailla olevia kissojakin. Itkin välillä.

Istuessani keittiössä kahvikupin äärellä katsellen harmaata sadesäätä, taivaalle tuli hetkellisesti pieniä rakoja pilvipeitteeseen ja sateenkaari tuli näkyviin. Ajattelin että nyt on Jaffa päässyt perille kissojen taivaaseen ja mieleen tulvahti se netissä oleva Sateenkaarisillan taa ja taas itketti.

Tallihommat onneksi veivät ajatukset hetkeksi pois surusta. Puoli kahdentoista maissa sitten tulin tallista sisälle ja Jaffa istui talon rappusilla rähjäisen näköisenä odottaen sisälle pääsyä. Olin jo ajatellut sen niin varmasti kuolleeksi että en meinannut uskoa silmiäni. Mutta siinä se oli. Otin sen syliini, mutta tuli hirveä avuttomuuden tunne, että en pysty katsomaan sen vammoja. Jaffa meni heti syömään nappuloita ja sen jälkeen sisäpissalle laatikkoon. Se on ilmeisesti ollut aika shokissa jossain piilossa koko päivän. Vieläkin se on väsyneen oloinen. Naamassa on puremajälki ja tassussa, mutta todella pienet vammat siihen nähden mitä odotin. Katsotaan aamuun, tarviiko lähteä lekuriin.
Miten voikaan suru muuttua iloksi!

Tästälähtien kissat pidetään väkisin yöt sisällä!